perjantai 12. joulukuuta 2014

Ruoka-avautuminen

Viimeisen puolen vuoden aikana olen harrastanut jonkinlaista itsetutkistelua mun syömisen ja liikunnan suhteen. Tai oikeastaan koko mun elämäntapojen suhteen. Painoa on ihan tarpeeksi, sisäelinrasvaa ja rasvaprosentti ihan järkyttävän korkea. Mulla on astma, kilpirauhasen vajaatoiminta, pahat allergiat ja migreenejä. Masennuskin on vielä olemassa, tosin ei enää vaikea-asteinen, niin kuin se oli vielä vuosi sitten. Oon alkanut miettimään, että miten mä oikeasti elän. On helppo sanoa että ”silloin tällöin vaan syön sitä ja sitä” ja se onkin okei, jos se silloin tällöin ei ole joka toinen päivä. Tai pahimmissa tapauksissa päivittäin.

Kun mä olin 13-18 vee niin mulla oli tapana ahmia herkkuja ihan sairaasti, jos oli paha mieli. Se oli ihan järjetöntä, asuin kaupan vieressä ja saatoin hakea sipsipussin, karkkipussin, dipin ja kokista ja mättää kaiken naamariin alle vartissa. Sitten tietysti tuli aina morkkis. 17 vuotiaana tapasin Hoon ja olin 18 kun muutettiin yhteen. Olin aika läheisriippuvainen siitä. Toisaalta riippuvuus toiseen ihmiseen helpotti edes hieman tuota safkahommaa. Mikään bulimia se ei ole, koska en oksenna. Ahmimishäiriö, tunnetaan nimellä BED. Mitään diagnoosia mulla ei tästä ole, koska en ikinä ole oikein kertonut siitä missään. Muutama kaveri tietää.


Pikkuhiljaa pääsin kuitenkin pois siitä tavasta ja yritin käsitellä mun tunteita jotenkin eri tavalla kun syömällä. Masennuslääkkeilläkin saattaa olla osansa tässä – en vaan tuntenut enää mitään niin ei tullut ahmimiskohtauksiakaan. Ensimmäisen puolen vuoden aikana kun asuttiin Hoon kanssa, laihduin 10 – 15kg. En silloin ymmärtänyt olevani laihempi, peilistä katsoa aina se sama läski mikä +15kiloakin sitten. Hoo ei hirveästi mun laihtumisesta sanonut, jälkeenpäin on sanonut että luuli että kai minä sen itsekin huomaan. En huomannut.


Vuoden meni taas ihan okei. Söin ihan miten sattuu. Sitten havahduin taas siihen, että ei vittu mulla on tullut 9 kiloa painoa. Siinä vaiheessa Hoon kanssa meni jo huonosti eikä mulla yksinkertaisesti ollut voimia huolehtia itsestäni, kun olin niin rikki koko ajan. Kilpirauhasen vajaatoimintaa ei oltu todettu vielä silloin.


2013 syksyllä muutin Rekan kanssa takaisin Hämeenlinnaan. Vielä oltiin Hoon kanssa yhdessä, mutta muutto toisesta erilleen oli niin kova paikka, että aloitin ahmimisen uudelleen. Keksejä, sipsiä, kokista.. karkkia. Pullaa. Ihan mitä vaan missä on sokeria tai rasvaa jne. Tammikuussa 2014 mulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta.

Kesäkuussa 2014 painoin enemmän kuin koskaan. Kävin kehonkoostumismittauksessa. Lappu kädessä istuin kotona sohvalla ja mietin, että mitä vittua Enna. Toiset tuhoaa sisäelimiä alkoholilla, mä teen sitä sokerilla. Keväällä aloitin juoksun. Menin salille. Tehtiin mulle saliohjelma. Salilla käynti on ollut satunnaista, mutta sitä kautta aloitin myös kuntonyrkkeilyn. Jaksoin kesällä hölkätä 10km lenkin pysähtymättä, mutta paino ei pudonnut grammaakaan. Mun ajatukset kääntyi ruokaan ja pitkään söinkin järkevästi. Paino ei silti pudonnut. Ahmiminen oli taas tosi lähellä, koska 10 kilometrin lenkit + järkevä ruoka = ei painonpudotusta.   


Lopetin masennuslääkkeet ominpäin 4-5kk sitten. Elämäni paras päätös. Aloin taas tuntemaan tunteita, niin hyvässä kuin pahassa… tosin sitten erottiin Hoon kanssa. Siitä on nyt 2 kuukautta. Oltiin yli 4 vuotta yhdessä ja kihloissa. Olin taas ihan reunalla ahmimisen kanssa. Olin iskällä oikeastaan 1,5kk erosta ja se varmaan pelasti mut tällä kertaa ahmimiselta, säännöllinen perusruoka ja joku on siinä sun kanssa – et voi ahmia salaa. Hävettäis vetää toisen edessä tollasia määriä paskaa naamariinsa.

Jotain kuitenkin on mun kropassa alkanut tapahtumaan. 1,5kk sitten aloitin syömään jodia ja seleeniä. Ne auttaa kilpirauhasta ym. Kuukausi sitten vähensin kotimaiset viljatuotteet (syön riisiä, kauraa, kvinoaa ja ihan vähän maissia (maissista on kiistelty, että sopiiko se kilpirauhaspotilaalle)) sekä maitotuotteet minimiin.  Lisäksi purkista menee tällä hetkellä d-vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia (+ b6) ja kuurina rautaa (+ b + c). Eilen aamulla vaaka näytti -5,8kg. Vaihdoin myös kilokymmenystä enkä muista, koska olisin viimeksi ollut tällä puolella. Loistavaa.

Aineenvaihduntaan vaikuttavat sairaudet on tosi vaikeita välillä saada kuntoon. Munkaan kilpirauhasarvot eivät ole kohdillaan edelleenkään.


Tää kaikki on saanut mut ajattelemaan pt:n uraa. Niitä on tosi paljon ja se koulukin maksaa. Mun pitäis oikeesti olla hyvä siinä ja tietää asioista, että voisin tehdä sitä kannattavasti työkseni. Ennen kaikkea mua kiehtoo se toisen ihmisen auttaminen. Olen kamppaillut ylipainon kanssa koko elämäni ja mä tiedän miltä tuntuu mennä sovituskoppiin ja kokoja ei ole niin isoja että voisit ostaa haluamasi housut, kun kaverit vetää 13 kiloa suklaata vieressä ja laihtuu ja itse lihot suklaan ajattelemisesta jne… musta olis niiiiiin hienoa auttaa ihmisiä tässä, koska tää asia on niin lähellä muakin.


Ruoka-avautuminen.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiattomat kommentit menevät poistoon.